Olen luontokuvaajana valaistuksen, sattuman ja kärsimättömyyteni armoilla oleva laiskuri. Syytän epäterävistä kuvista mielellään puutteellista kalustoani, vaikka todellisuudessa en viitsinyt kantaa jalustaa mukana. Aina silloin tällöin tulee kuitenkin saalista, johon on itsekin melkein tyytyväinen. Viikin kirjastossa pidetyn valokuvanäyttelyn Minun Viikkini yhteydessä sivusta kuulemani hiukan närkästynyt kommentti ”Toi on varmaan nyysitty joltain netin ammattikuvaajalta” on hienointa, mitä kuvistani on koskaan sanottu.
Pääosan viime vuosien kuvista olen ottanut kevyellä, mukana helposti liikkuvalla Nikon P340 -pokkarilla. Kun tiedän, että luvassa on nopeaa tekniikkaa vaativia tilanteita, raahaan mukaani Nikon D-200:n. Se on teknisesti jo vähän iäkäs, mutta en ole toistaiseksi antanut itselleni lupaa uuden sukupolven kameran hankkimiseen.
Täysikokoinen kuva avautuu pikkukuvaa klikkaamalla.
Vierailin Helsingin Vallisaaressa 25.8.2016. Paikka on myös luontoa kuvaavalle aarreaitta, ei vähiten ilman puistotyöntekijöiden pontevia toimia rehottavien lahopuiden ja niillä elävien upeiden kääpien takia. Rakastan muutenkin sienten kuvaamista. Ne ovat mielikuvitusta kiihottavan näköisiä ja pysyvät kiltisti paikallaan kuvaamisen ajan. Tämän kärpässienikaunottaren ikuistin 31.8.2013 Viikissä puretun ratapenkan kyljestä. Kamera oli Coolpix S9300. Komea herkkutatti on poimittu ja kuvattu Landbossa 15.8.2004. Kamerani oli noina aikoina DiMAGE 7.
Laiskana kuvaajana valtaosa luontokuvistani 2010-luvulta on peräisin Viikistä ja sen lähialueilta. Vielä jäljellä olevien peltojen tarjoamat näkymät viehättävät minua siinä missä merenrantakalliot tai kuivat mäntykankaatkin. Kuvassa on Viikin Mehiläissaari kuvattuna hienoisessa sumussa 7.2.2016. – Kajaanin Lehtikankaalla kultasi puunlatvoja juuri ja juuri horisontin ylle jaksanut aurinko 28.12.2016.
Kainuussa talvi tulee normaali jo lokakuussa. Vuonna 2012 lumi antoi vähän odottaa, mutta pakkanen sentään kaunisteli maisemaa jo hyvissä ajoin. Maahan pudonneet lehdet ovat aina kiehtoneet minua. Kuolleita, mutta usein niin tavattoman kauniita. Viereinen kuva on samoilta ajoilta Viikistä.
Viinirypäleitä viikkiläisen talon seinustalta 24.9.2010. Iloa silmälle, mutta ei juuri makuaistille. Viereinen kuva edustaa kaunotaiteellista lähikuvausharrastustani, joka aina silloin tällöin tuottaa esteettisesti miellyttäviä ja valokuvauksellisesti mielenkiintoisia tuloksia. Nämä kevätkukat on vangittu digitaaliseksi informaatioksi 9.5.2007 ja unikon kukinto puolestaan 14.6.2002.
Hankin vuonna 2007 rengassalaman voidakseni tehdä makrokuvausta myös huonossa luonnonvalossa. Nolostuttavan vähälle käytölle sekin hankinta on jäänyt, mutta 2.9.2008 kävin ikuistamassa sateen raikastamia kasvimaan kukkia tällaisin ”taiteellisin” tuloksin D-200:lla. Tämä on muuten juuri se kuva, johon alussa viittasin ”netistä varastettuna”. Kai minun täytyy tulkita lausuma niin, että tässä on joitain onnistuneen kuvan elementtejä. – Myös viereinen kuva kuuluu tekotaiteellisten ryhmään. Itse kukka on tietysti viaton tapahtumiin, mutta tässä on kasvi tuotu sisälle, aseteltu neutraalin seinäpinnan eteen ja käytetty sitten teleobjektiivia. Kuva on napattu 30.8.2012. Kamerana oli Coolpix S8000.
Viikin peltoja on viljelty pitkään, satoja vuosia. Sitä ennen peltoja peitti meri, jota pitkin muinaiset hylkeenpyytäjät liikkuivat eteläisen Suomen muodostaneessa saaristossa, aina joskus jotain veteen pudotellen modernin ajan aarteenetsijöille löydettäväksi. Näissä kuvissa on tosin vähän uudempia löytöjä, jotka ovat kulkeutuneet peltoon vahvimman teorian mukaan lähitienoitten laskiämpäreistä, joiden sisällön viisaat viljelijät keräsivät talteen – ja siinä samassa rikkoutuneet kahvikupit ja vastaavat. Toisen teorian mukaan Viikin peltojen tavaton sirpalepitoisuus johtuu läheisestä Arabian tehtaasta, josta olisi tuotu jätemaata. Miksi kivitehtaan jätettä olisi vasiten ajettu pellolle, siihen ei ole vastausta löytynyt. Nämä menneen maailman muistot ovat joka tapauksessa tavattoman viehättäviä, varsinkin sen jälkeen, kun ne on pesty savesta ja mudasta puhtaaksi. Itselläni on tällaisia kuvia monta sataa.
Asuin 2000-luvun alussa Viikissä talossa, jonka ikkunoista oli avoin näkymä myös pohjoiseen. Taivaalla oli usein hienoja näytelmiä, kuten näissä kuvissa vuosilta 2002 ja 2003.