Muita kuvia

Täällä on hyvin sekalaisia kuvia hyvin sekalaisessa järjestyksessä – siis ilman mitään järjestystä. Mukana on myös muiden ottamia vanhoja kuvia. Jos joku kokee valokuvaajan oikeuksiaan loukatun, pyydän anteeksi ja poistan kuvan.

Mestarigraafikkomme Erik Bruun, myös allekirjoittaneen rakas kummi, vietti toukokuun 22. päivänä 2019 70-vuotistaiteilijajuhlia Suomenlinnassa. Siellä avattiin näyttely Jaffasta Jaffaan – metsästä metsään, joka esittelee Bruunin monipuolisen ja pitkän uran perusteellisesti. Erik Bruun on jo 93:n vuoden ikäinen, mutta työskentelee edelleen. Toukokuussa ilmestyi hänen uusin joutsenaiheinen postimerkkinsä. Ei voi kuin ihailla tällaista luomisvoimaa!

1980-luvun alkua eletään ja kuvan keskellä osoitan sormellani Hossan Värikallion kuvioita. Piirrokset olivat suhteellisen tuore löytö (1977), mistä syystä pääsimme vielä näin lähelle. Nykyään kuvia katsotaan kauempaa. Kuvan ottajan nimi on valitettavasti päässyt katoamaan.

  

Nelli on helmikuussa 2006 syntynyt monirotuinen lemmikkieläin, josta on olemassa paljon eri tavoilla liikuttavia, usein huvittavia kuvia. Eläimillähän huumorintajua ei varsinaisesti ole, joten tällaiset kuvat ovat yksiselitteisen ihmiskeskeisiä. Ensimmäinen kuva on otettu 11-vuotissynttärien tienoilla, toinen muutama päivä Viikkiin saapumisen jälkeen huhtikuussa 2006. Pennun siniset silmät muuttuivat suklaanruskeiksi. – Nellin elämä päättyi syyskuussa 2018. Rakkaan koiran muistot elävät, myös kuvissa.

Asuin lapsuuteni osoitteessa Runeberginkatu 31 A. Isoisäni Kaarlo Borg piirsi talon ylimpään kerrokseen tilavan asunnon myös omalle perheelleen. Merkittävä joukko muistoja liittyy tähän taloon ja sen välittömään ympäristöön. Kalliot olivat meidän seikkailupuistomme, kirkko sinne upotettiin vasta vuosia myöhemmin. Kuvan on todennäköisesti ottanut saksalainen Heinrich Iffland, jonka tytär Dodo (Dorothea Iffland-Friedrich) oli äitini Eeva Borgin hyvä ystävä.

   

Kuvassa isoäitini Hilkka Stenius ja isoisäni Kaarlo Borg poseeraavat virallisessa vihkiäiskuvassaan, jonka otti morsiamen isä, maanmittausinsinööri Bruno Stenius todennäköisesti vuonna 1917. Kuvauspaikka tiedetään tarkemmin, sillä kuvassa ollaan Neionniemessä, Vuoksen rannalle rakennetussa kesäpaikassa. Nuori arkkitehti Uno Ullberg piirsi huvilan jo 1907 Bruno Steniukselle, joka lahjoitti Villa Borgiksi nimetyn talon tyttärelleen ja vävylleen 1917. Neionniemi toimi sotiin asti suvun kesänviettopaikkana. Valitettavasti kaikki tuhoutui sodan melskeissä, Googlen karttapalvelu löytää paikalta vain koskematonta luontoa. – En koskaan nähnyt isoisääni, Kaarlo Borg kuoli vuonna 1939, kymmenen vuotta ennen syntymääni. Hänen piirtämiään taloja kuitenkin on Helsingissä useita. Me ihmiset kuolemme, taide jää.